what I'd do without you

oon tosi pitkään jo suunnitellu että tekisin jonkin näkösen postauksen elämäni tärkeimmistä ihmisistä , niitähän löytyy vaikka kuinka paljon ja tästä postauksesta ei tulis loppua jos en vähän karsis niitä ihmisiä joten kirjotan nyt vaan niistä jotka on oikeesti vaikuttanu tosi paljon mun elämään jne :)

tästä nyt ihan ensimmäisenä tulee mieleen Tea , äitin sisko eli mun täti . maailman ihanin ihminen , aina tukemassa, auttamassa kaikin keinoin ja muutenki mahtava luonne ! ilman Teaa en ois monista tilanteista selvinny, se on ottanut mut niille pitkäks aikaa viettämään vähän lomaa kodin arjesta ja se on helpottanu paljon AINA ! Tea on aina ollu mulle ku isosisko, vieny kaikkiin paikkoihin esim särkänniemeen , korkeasaareen jne . ja tiiän että se auttaa mua aina parhaansa mukaan , vaikka sillä itelläänkin on välillä vaikeeta. on Tean kanssa tullu paljon otettua yhteenki mutta aina ollaan onneks saatu sopu aikaan , ja molemmat on ymmärtäny jos on tehny jotain väärin . molemmat ollaan niin jääräpäisiä ja tempperamenttisiä että huh huh . ja onhan se tea usein mun päähän järkeeki saanu ja oon sit ite tajunnu ruveta miettimää asioita muultaki kannalta ku ajattelemalla vaan itteeni :) ihana ja mahtava ihminen <3

sit tietysti äiti <3  siinä on ihminen jota henkisesti vahvempaa ihmistä saa ettiä. meijänkää elämä ei oo ollu mitään ruusuilla tanssimista ikinä , ja kaikesta on silti selvitty , äitin avuin tietenki . äitiä en voi ees sanoin kuvailla , se on vaan paras ja rakas . meillä on niin omat ja vammaset jutut että ei kukaan varmaan ymmärtäis meitä , ollaan aina niin kemuja kahestaa mutta ei niistä sen enempää :: D

seuraavaks mieleen tuli riku , ihana isoveli <3 ollaan niin monet tappelut tapeltu että ihme että ollaan kummatki ihan kunnossa niitten rihumisten jälkeen . eipä oo meitäkää millää viisaalla päällä suotu ku on kaikkee tyhmääki tullu tehtyä ja välillä ollu välit tosi huonossa kunnossa , mutta en silti vois ikinä kuvitella että ei oltais väleissä ollenkaan . ollaan niin erilaisia luonteelta ja koska ollaan asuttu koko ikämme eri kodeissa ni sit on kummatki opetettu vähän eri tavoille , ni sit sen takia tulee aika paljon yhteen ottoja . harmittaa vaan ku ikää on tullu lisää ni ei oo kerenny näkee enää ihan hirveesti ku kummallakki on paljon muutakin tekemistä , rikulla oli lukio jne . mutta meitä ei erota mikään , ei ikinä !

janikaki on kyllä ISO osa mun elämää ! oon tuntenu sen apinan kohta jo 11 vuotta . meillä on ollu ihan jumalattomasti riitoja , isojakin sellasia mistä syystä sit joskus välit ollu poikki , mutta silti ollaan saatu sovittua . mutta eikös hyvien ystävien kuulukki välillä tapella . en tiiä miten oisin joskus pärjänny ilman janikan tukee kaikkiin asioihin ja muutenkin. janikaan voi luottaa ihan 100 prosenttisesti , sille voi kertoo vaikka suunnittelis maailman tuhoo ni se ei kerro kellekkään , kyllä oon onnekkas ku oon tollasen ystävän joskus löytäny :) on tullu tietysti tehtyä kaikkee tyhmääki mutta on se akka silti vaan ihku <3

isoäiti <3 sillä on isoin paikka mun sydämmessä, aina vaikka se onki menny jo parempaan paikkaan. voi että mä ikävöin sitä ihmistä vieläkin niin paljon, kaipaan niitä aikoja ku olin ihan pieni ja istuin sen sylissä ja se luki mulle raamatusta juttuja ja joskus kerto ihan omasta muististaankin kaikkia juttuja , en tosin ite oo ikinä ollu mitenkään erityisen uskonnollinen mut silti se oli vaan aina päivän koho kohta ku pääs istuu siis tuttuun ja turvalliseen syliin ja pääs kuuntelee sillon niin kiinnostavia juttuja. kaikki on sanonu että kuinka oon tullu ihan isoäitii , luonteeltani kuulemma ainakin. yhtä tempperamenttine ja jääräpää , mutta silti kovan kuoren sisällä on se herkkäkin puoli , mikä on sitten mulla tullu iän myötä enemmän esiin. tässä tulikin mieleen että kuinka paljon ihmisen kuoleman jälkeen asiat voi muuttua ? isoäitin kuoleman jälkeen , suku on vähän niinku hajonnu , ketään ei nää enää niin usein . perinteine joulukokoontuminenki on hukkunu taivaan tuuliin jne ... mutta ikävöin isoäitiä niin paljon ... kuinka ihanaa oliskin päästä vielä halaamaan ja näkemään se ja kertomaan kuinka tärkee se mulle on <3

sit töhiiiiiiiiis <3 ei olla kovin pitkään vielä oltu näin hyviä kavereita , mutta silti tehilla on yks tärkeimmistä ihmisistä mulle. sekin luotettava ja mahtava ihminen kaikinpuolin , sen kanssa aina nauretaan maailman tyhmimmille jutuille ja varmasti on monesti ihmiset kattonu meitä ku hullua ku ollaan jossai koulun ruokalassa räkätetty ihan turhille jutuille :: DD en ois kyllä ilman tehiksenkää tukee pärjänny joka tilanteesta , sillä on niin hyvät mielipiteet aina asioihin ja niin . upee nainen <3

sit mun elämän ilo ja valo , TINJA <3 ihana rakas kummityttö joka tuli piristää mun elämää 3 päivää vajaa vuos sitte :) semmone ilopilleri ja aina hymy huulessa. niin kiltti tyttö että ! sen kanssa ei oikeestaan ikinä oo ollu vaikeeta , sitä on niin helppo hoitaa ja mielellään meenki usein hoitamaan sitä koska se vie aina kaikki huolet ja murheet pois , koska osaa ajatella asioita paljon positiivisemmin tinskun kanssa , ajatukset putsaantuu ihan täysin sen likan seurassa . tosin meneehän siihen välillä hermokin ku sillä on sellasia pelleily päiviä että ruuat räitään pöydälle , vaippaa ei anna vaihtaa , vaatteitten pukemiseen menee puol tuntia tai muuten vaan on pakko tehä jotain pahaa , tosin eihän se pikkune vielä ymmärrä että se tekee joskus jotain ilkeetä mutta niin ! on ollu niin ihana seurata sen rakkaan kasvua ihan vauvasta asti , oijoi mä rakastan sitä pientä tytsyä <3

siinä ne kaikista tärkeimmät sitten olikin , tosin onhan noita tärkeitä ihmisiä paljon paljon enemmänki mutta en jaksa jokaisesta perheen jäsenestä ruveta erikseen kirjottamaan , koska niitä ei voi verrata toisiinsa , äiti ja riku nyt vaan sattuu olemaan mulle niin tärkeitä että niistä oli pakko jotain kertoo . ja sit on noita kavereita ja ystäviäkin jotka on paljon vaikuttanu mun elämään , kuten aino ja monet muut hallilaiset mahtavuudet <3 mutta luulenpa että jokainen joka mulle on tärkee tietää sen ihan itekki , ilman että kirjottaisin niistä tänne :)

Sometimes I feel sad

huh huh mikä päivä takana , ei siis yhtään mitään tekemistä ! heräsin yheltä ku äiti soitti mulle ja kyseli jotai numeroo , siinä sitte pienessä unen pöppörössä annoin ihan pimeen numeron ja äitipä sitte käski tarkistaa ja väärähän se oli , hyvä minä ! siinä sitte hetken pyörin ympäri kämppää miettien että mitä tekis ku on nii hiton tylsää ja enpä mitää fiksua sitten keksiny , joten raahauduin koneelle , ylläri ... siinä sitte lusmuilin ja tein kuolemaa tylsyyden takia kunnes nälkä yllätti , aattelin että katon mitä kaapista löytyy ja löysin sit jonkun valmis pussin missä oli pastaa juustokastikkeessa mutta luovutin siinä vaiheessa ku rupesin lukee valmistus ohjetta "etsi laakea kattila , keitä vesi , ja lisää seos joukkoon sekoittaen , anna hautua 5 minuuttia " noinkin helppo ohje sai mun pään pyörälle että mitä helvettiä mun pitää tehä ? mikä ihmeen laakee kattila ? loppujen lopuks söinkin sit vaan pari ruisleipää ja ootin että äiti tulis töistä kotiin ja pelastais mun päivän eräillä hyvillä uutisilla ! elikkä siis kävin tossa viime viikolla allergiatesteissä ja sen jälkee ollu pieni pelko koko ajan että mitä jos oonki kissalle allergine ni sit pitää antaa meijän pikku miuku pois , mutta äiti onneks sit töistä tullessaan kerto että en oo millekkään allerginen , JES !

mun on tehny jo monta päivää mieli pitää kunnon twilight maraton , mutta en oo halunnu/jaksanu yksin ruveta kattoo ja tuntuu niin helvetin vaikeelta saada joku seuraks ku kaikilla on aina jotai tekemistä tai sit ei vaan jaksa ... joten sitte tänää päätin kattoo ne kaikki ! innoissani alotin ekaa kattomaan , ja siinäki jo tylsistytti kun on kattonu ne niin hiton monta kertaa että muistaa ulkoo kaiken mitä tapahtuu ja sitä vaan koko ajan oottaa että tapahtuspa jo sitä ja tätä , ja niin mun kiinnostus lopahti uuden kuun puoleen väliin ... mutta hyvä että katoin ees niin pitkään koska , siinä alussa kun edward jättää bellan siellä metsässä ja sanoo sille tosi ilkeesti , mulla heräs tietynlaisia ajatuksia kaikesta mahollisesta , joten sisäistin sen tunteen kun noin tapahtuu , kun menettää jonkun , kuinka pahalta se tuntuu , kuinka tekis mieli vaan huutaa ja itkee , toisinaan sitten tekis vaan mieli paeta sitä surua , mutta miten ? siinäpä vasta kysymys ...

ei oo pitkä aika kun koin menettämisen tunteen , pikkuveli muutti kotoo pois isälleen , vaikka en sitä kokonaa menettänykkää , mutta se tuntu silti siltä kun joku veis puolet musta pois , se on ihan eri asia että näänkö sitä joka päivä aina kun haluan vai kerran kahessa viikossa , se ei oo mun mielestä reilua , koska muutkin sisarukset asuu muualla , niitten kanssa ei oo asuttu ikinä yhessä joten niitä ilman on tottunu elämää mutta nii ... eihän kukaa voi viedä mun veljee meijän yhteisestä kodista pois ? vai voiko ? näyttävästi kyllä. sinä päivänä kun isäsä tuli sitä hakemaan , äiti yritti että auttaisin niitä kantaa tavaroita alas , mutta olin tehny päätöksen , mä en auta mun pikkuveljee muuttaa pois kotoo , se tuntu niin väärältä ... kun kämppä hiljeni , menin kattoo ikkunasta alas , siellä pikkuveli istu autossa ja ootti että auto lähtee liikkeelle ...

sillä hetkellä se kamala vihan määrä mun sisällä alko vaan kasvamaan sitä kusipäätä kohtaan joka on joskus ollu mullekkin kun oma isä , se joka on opettanu mulle kaiken kaikesta , vieny ralleihin kattoo päriseviä autoja jotka oli niin siistejä sillon joskus pienenä , se jonka takia oon karannu ison työmaan pihalle ku kukaan muu ei saanu laittaa mun takin vetoketjua kiinni , ja se joka on oikeesti pitäny musta huolen monen monta vuotta kun oli niin huonot välit sillon oikeeseen isään , se on jo kerran musertanu mun elämän kokonaa , lähtemällä pois , voitte vaan kuvitella miltä tuntuu 8 vuotiaana ku "oma isä" lähtee ja jättää sut , ja tiiät että mikään ei palaa enää ikinä ennalleen , ja nyt se sama ihminen vie multa vielä pikkuveljen pois mun läheltä ja joka päiväsestä elämästä. ei siinä voinu kun itkee kun toi kaikki rysähti päähän sillä samalla sekuntilla , kunnes sitten vihdoin havahuin tosta vihan ja ahistuksen viemästä vallasta ja katoin ku äiti käänty ja lähti kävelee kohti rappua , mulla oli siis tasan 30 sekuntia aikaa ryhdistäytyä ja olla niinkun en välittäs mistään . siinäkin herää hyvä kysymys että miks tein niin , no koska ikävä kyllä oon sellanen ihminen jonka on aika hankala näyttää tunteitaan vaikka kovin moni ei niin luulekkaa mutta joka tapauksessa ...

näin jälkeen päin on heränny tosi paljon lisää kysymyksiä ... ketä mä nyt komennan ? kenelle näytän joka päivä esimerkkiä ? kenestä pidän huolen ? ketä lohdutan kun sillä on paha mieli ? kuka nyt puolustaa jos pikkusta kiusataan ? siinäpä vasta kysymyksiä ...

joo mutta tähän on hyvä lopettaa tää angstivitutuspaska postaus ... joten nyt hyvät ihmiset , nauttikaa siitä mitä teillä tällä hetkellä on , ikinä ei tiiä mitä tapahtuu ...

"Ikuisuus yksi huokaus vain 
Yksi yö kuin koko elämä"

"Ollaan pahalta piilossa

Ollaan yksi ja ainoa

Ollaan niinkuin mikään ei koskaan

Voisi haavoittaa"